Usein kysyttyä harmaakaihista

Harmaakaihi on yleinen vaiva joka herättää paljon kysymyksiä – erityisesti silloin kun oma näkö tai läheisen näkö alkaa muuttua. Kokosimme alle vastaukset yleisimpiin kysymyksiin joita asiakkailtamme nousee esiin.


Harmaakaihi voi ilmetä monin tavoin. Näkö saattaa tuntua samealta, kirkkaat valot häikäisevät tavallista enemmän tai pimeällä ajaminen tuntuu hankalalta. Myös värien kirkkaus voi heikentyä. Jos huomaat näössäsi tällaisia muutoksia on hyvä hakeutua näöntarkastukseen optikolle tai silmälääkärille.


Ei voi. Harmaakaihi ei parane itsestään eikä sen etenemistä voi pysäyttää lääkkeillä. Oireet voivat kehittyä hitaasti tai nopeasti mutta ainoa hoito on kaihileikkaus.


Leikkaus tulee ajankohtaiseksi silloin kun kaihi alkaa rajoittaa arkea – esimerkiksi lukemista, työntekoa tai autoilua. Optikko tai silmälääkäri seuraa tilanteen etenemistä ja ohjaa leikkaukseen sopivaan aikaan. Leikkausta ei tarvitse tehdä heti diagnoosin jälkeen mutta turhaa odottamista ei yleensä suositella jos näkö heikentää elämänlaatua.


Ei ole. Kaihileikkaus tehdään paikallispuudutuksessa ja useimmat potilaat eivät tunne kipua lainkaan. Toimenpiteen aikana saatetaan tuntea lievää painetta tai ohimenevää epämukavuutta. Leikkaus on nopea ja kestää yleensä noin vartin.

Monilla näkö kirkastuu jo seuraavana päivänä mutta lopullinen toipuminen vie muutamia viikkoja. Alkuvaiheessa silmä voi tuntua kuivalta tai valolle herkältä. Koska silmän taittovoima usein muuttuu leikkauksen myötä voidaan lopullinen silmälasimääritys tehdään yleensä noin 5–6 viikon kuluttua.


Tämä riippuu leikkauksessa valitusta tekomykiöstä:

  • Yksitehoinen tekomykiö korjaa yleensä kaukonäön mutta lukemiseen tarvitaan lasit
  • Monitehoinen tekomykiö saattaa vähentää silmälasien tarvetta

Sopivaa vaihtoehtoa pohditaan yhdessä silmälääkärin kanssa. Jos koet tarvitsevasi tarkennusta näköösi voit varata ajan optikon näöntutkimukseen.

Varsinainen harmaakaihi ei voi palata sillä samentunut mykiö poistetaan pysyvästi. Osalle potilaista voi kuitenkin kehittyä niin sanottu jälkikaihi jossa mykiötä ympäröivä kapseli samentuu. Tämä hoidetaan nopeasti laserilla eikä vaadi uutta leikkausta.


Kyllä. Optikko pystyy tunnistamaan kaihiin viittaavat muutokset näöntutkimuksen yhteydessä. Varsinaisen diagnoosin tekee kuitenkin aina silmälääkäri.


Kaihin kypsymisellä tarkoitetaan ajanjaksoa jolloin kaihi kehittyy asteittain siihen vaiheeseen että leikkaus on ajankohtainen. Tämän aikana näkö voi muuttua ja tilannetta seurataan säännöllisesti.


Hoitamaton kaihi etenee. Mykiö samentuu ja paksuuntuu mikä voi lopulta heikentää näköä merkittävästi. Joissain tapauksissa tämä voi häiritä silmän nestekiertoa ja nostaa silmänpainetta mikä voi vastaavasti vaurioittaa näköhermoa pysyvästi.


Usein kyllä. Oikeanlaiset silmälasit voivat parantaa näköä huomattavasti kaihin etenemisen aikana ja helpottaa arkea ennen leikkausta.

Tarjoamme tähän tilanteeseen Kaihiturvan joka tekee silmälasien hankinnasta huolettomampaa ja kustannustehokkaampaa vaikka kaihileikkaus olisi edessä myöhemmin.


Olet aina tervetullut Puulan Optiikka ja Kelloon keskustelemaan harmaakaihista, näöstä ja sinulle sopivista ratkaisuista. Autamme mielellämme.